Astrologian pikaopas

Astrologian kolme tärkeintä elementtiä ovat astrologiset merkit, planeetat ja huoneet. Kaikilla näillä on oma merkityksensä kartalla. Lisäksi tulkinnassa katsotaan aspekteja, jotka kuvailevat planeettojen välisiä suhteita. Astrologisen kartan tulkinta perustuukin planeettojen, merkkien ja huoneiden muodostamiin erilaisiin kuvioihin.

Esimerkiksi planeetoilla on astrologiassa aina oma perusmerkityksensä, mutta näkökulma vaihtuu hieman riippuen siitä, tutkitaanko syntymäkarttaa, transiitteja vai jotakin muuta. Tilanteeseen vaikuttaa myös se tutkitaanko aikuisen vai vauvan karttaa, vai ehkä lemmikin tai maan tai kaupungin karttaa. Vaihtoehtoja on lähes rajattomasti.

Planeetat astrologiassa – elämän eri roolit

Astrologiassa planeetat näyttelevät pääroolia. Ne kuvaavat elämän suuria teemoja: rakkautta, työtä, perhettä, harrastuksia, henkisyyttä ja paljon muutakin. Astrologian planeetat kuvaavat sekä sisäisiä että ulkoisia olosuhteita. Ne kertovat tärkeistä ihmisistä ympärillämme. Jokaisella planeetalla on monta eri puolta – ne liittyvät hyvin konkreettisiin asioihin sekä henkisiin ja abstrakteihin asioihin.

Aurinko ja Kuu eivät ole tietenkään astronomisessa mielessä planeettoja, vaikka ne niputetaan astrologiassa yhteen. Varsinaiset planeetat on nimetty roomalaisten jumalien mukaan ja kirjoitusasut vaihtelevat hieman suomeksi ja englanniksi.

PLANEETTOJEN PERUSMERKITYKSET

Aurinko (Sun) – inspiraatio, energia elämän tarkoitus, motivaatio, ilo

Kuu (Moon)  – tunne-elämä, yksityinen elämä ja sisäinen maailma, koti, perhe, äitiys, turvallisuuden tunne (tai sen puute)
Merkurius (Mercury)  – kommunikaatio, sosiaaliset suhteet, mielen liikkeet, kaupankäynti
Venus (Venus) – rakkaus ja arvot, raha, estetiikka, feminiininen energia
Mars (Mars) – toimintatarmo, urheilu, aloitekyky, seksuaalisuus, maskuliininen energia
Jupiter (Jupiter) – filosofia, opiskelu, matkustelu, elämän tarkoituksen ymmärtäminen
Saturnus (Saturn) – työ, rajat, vastuu, velvollisuudet, aika, keskittymiskyky
Uranus (Uranus) – yllättävät muutokset, laajat ihmisryhmät, ideologiat, kyseenalaistaminen, teknologia, some
Neptunus (Neptune) – alitajunta, unet, henkisyys, uskonnolliset kokemukset, viihde, taide
Pluto (Pluto) – syvälliset psykologiset muutokset, uusiutuminen, valta, seksi

Planeetat toimivat astrologisella kartalla yhdessä ja erikseen. Yleensä tutkitaan planeettaa tietyssä eläinradan merkissä, eli mietitään miten jokin merkki vaikuttaa tiettyyn planeettaan tai planeettoihin.  

Planeettojen liikkeistä transiiteissa voit lukea lisää viikkohoroskoopissa Facebookissa Facebook tai etusivun Taivaalla tapahtuu -osiosta.

Astrologiset merkit / Eläinradan merkit / Horoskooppimerkit

Eläinradan merkit ovat länsimaisen astrologian kulmakivi, josta tulkinnan teko alkaa. Yleensä kun puhutaan ihmisen horoskooppimerkistä, tarkoitetaan nimenomaan hänen aurinkomerkkiään.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, eli aurinkomerkit, horoskooppimerkit, astrologiset merkit ja eläinradan merkit tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa. Alla eri aurinkomerkit muutamalla avainsanalla kuvailtuna. Merkit pätevät muihinkin taivaankappaleisiin kuin Aurinkoon. Kartalta löytyy myös nousumerkki, kuumerkki, venusmerkki ja niin edelleen.

Merkki kertoo, millainen joku tai jokin on, sekä miten asiat tapahtuvat. Astrologiset merkit ovat ikään kuin kosmisia adjektiiveja.

Esimerkkejä eri merkkeihin liittyvistä teemoista:

Oinas (Aries) aloitekyky, impulsiivisuus, rohkeus, kokeilunhalu

Härkä (Taurus) pitkäjänteisyys, kestävyys, luonnollisuus, aistillisuus

Kaksonen (Gemini) uteliaisuus, kekseliäisyys, sosiaalisuus, oppimiskyky

Rapu (Cancer) turvallisuus, tunneherkkyys, hoivaaminen, perinteet

Leijona (Leo) itseilmaisu, luovuus, itsekunnioitus, leikkisyys

Neitsyt (Virgo) tarkkuus, kriittisyys, auttavaisuus, epäitsekkyys

Vaaka (Libra) tasapaino, ihmissuhteet, esteettisyys, diplomatia

Skorpioni (Scorpio) syvällisyys, vetovoima, intohimo, salaperäisyys

Jousimies (Sagittarius) seikkailunhalu, suvaitsevaisuus, optimismi, filosofisuus

Kauris (Capricorn) auktoriteetti, kurinalaisuus, kunnianhimo, vastuullisuus

Vesimies (Aquarius) yhteisöllisyys, maailmanparantaminen, sosiaaliset ryhmät, idealismi

Kalat (Pisces) myötätuntoisuus, mielikuvitus, sielunelämä, luova kaaos 

Astrologian eri teemat eivät sulje toisiaan pois, vaan ne voivat liittyä useampaan merkkiin. Esimerkiksi vesimiestä ja jousimiestä kuvaillaan idealisteiksi. Sekä härkään että vaakaan liittyy estetiikan taju. Ja meillä on itse asiassa kaikkia ominaisuuksia, mutta eri suhteissa. Erot korostuvat sen mukaan miten planeetat jakautuvat eri merkkeihin.

Aurinkomerkki on voimakas tekijä kartalla. Siksi kirjoitan erityisiä Aurinkovuosi-horoskooppeja, jotka julkaistaan syntymäkuukauden lähellä: Aurinkovuosi-horoskoopit – Taivaanmerkit

**** Kirjasuositus aurinkomerkeistä kiinnostuneille on Linda Goodmanin Sun Signs, myös suomennettuna nimellä Aurinkomerkit. Se kuvailee eri aurinkomerkkejä edelleen värikkäästi ja tarkasti, vaikka se on kirjoitettu jo kymmeniä vuosia sitten.

Astrologian perusteet: Elementit ja laadut

Elementit ja laadut ovat tärkeitä astrologian ymmärtämiseksi. Elementit kuvaavat merkkiryhmiä – ne ovat itse asiassa yläkategoria merkeille. Saman elementin merkit sopivat hyvin yhteen. Elementit auttavat ymmärtämään, mikä on yhteistä tai erilaista eri merkeillä.

ERI ELEMENTIT ASTROLOGIASSA
Aurinkomerkit edustavat astrologian neljää eri elementtiä. Saman elementin merkit ymmärtävät toisiaan vaistomaisesti. Lisäksi tuli ja ilma sopivat usein hyvin yhteen. Samoin maa ja vesi toimivat hyvin yhdessä. 

Tulimerkit  
Oinas, Leijona ja Jousimies innostuvat helposti uusista asioista ja kaipaavat elämäänsä ennen kaikkea inspiraatiota, vaihtelua ja seikkailua. Tulimerkit voivat syttyä ja sammua nopeasti.

Maamerkit  
Härkä, Neitsyt ja Kauris ovat käytännöllisiä merkkejä, joille materiaalinen maailma, raha ja konkreettiset saavutukset ovat usein etusijalla elämässä. Maamerkit ovat ahkeria, tehokkaita ja fyysisiä merkkejä.

Ilmamerkit  
Kaksonen, Vaaka ja Vesimies elävät ajatustasolla, ovat idearikkaita ja nauttivat keskustelemisesta muiden kanssa. Ilmamerkit huolehtivat luonnostaan verkostoitumisesta.

Vesimerkit 
Rapu, Skorpioni ja Kalat elävät tunteella, tärkeintä on emotionaalinen hyvinvointi ja tunneyhteyden luominen muiden ihmisten kanssa. Vesimerkeillä on hyvä mielikuvitus ja luovuutta, ja he ymmärtävät hyvin näkymätöntä todellisuutta.

MERKKIEN LAATU

Merkit jakaantuvat laatunsa puolesta kolmeen osaan. Laatu kuvailee merkeille luonteenomaista toimintatapaa.


Johtavat merkit
Oinas, Rapu, Vaaka ja Kauris ovat merkeistä aloitekykyisimpiä eivätkä pelkää uusiin haasteisiin tarttumista vaan innostavat muita mukaan omiin projekteihinsa.

Kiinteät merkit
Härkä, Leijona, Skorpioni ja Vesimies syventyvät tehtäviinsä huolellisesti ja pyrkivät kehittymään aina paremmiksi omalla alallaan. Heille rutiinit ovat tärkeitä.

Muuttuvat merkit
Kaksonen, Neitsyt, Jousimies ja Kalat ovat parhaita kommunikoijia ja tiedonvälittäjiä, turhautuvat rutiineihin ja kaipaavat säännöllisiä muutoksia. 

Huoneet astrologisella kartalla

Kartan huoneet kuvailevat eri elämänalueita, joihin planeetat vaikuttavat. Meillä kaikilla on samat huoneet omalla astrologisella kartalla, mutta planeetat sijoittuvat eri tavoilla huoneisiin. Jos kartalla on useampia planeettoja samassa huoneessa, se on erityisen tärkeä alue elämässä.


1. huone minuus, persoona, ulkonäkö, yksilöllisyys
2. huone rahat, tulot, resurssit, arvot
3. huone ajattelu, viestintä, oppiminen
4. huone perhe, koti, juuret, turvallisuus
5. huone lapset, luovuus, ilo, romantiikka
6. huone työ, rutiinit, terveys, työ, lemmikit
7. huone parisuhde ja ihmissuhteet yleisesti, myös kilpailijat
8. huone seksi, yhteiset raha-asiat, jakaminen ja luottamus
9. huone opiskelu, maailmankuva, matkustelu, vieraat kielet
10. huone ura, velvollisuudet, tavoitteet, oma rooli yhteisössä
11. huone ystävät, harrastukset, unelmat, maailman parantaminen
12. huone sisäinen tasapaino ja mielenrauha, yhteys universumiin

Astrologian käyttö

Jos yksinkertaistetaan suunnattomasti, astrologia on näiden päätekijöiden yhdistelemistä eri tavoilla tilanteen mukaan. Samalla tavalla kuin meidän 28 aakkosesta voi muodostaa kaikki suomen kielen sanat ja jopa kirjoittaa valtavia kirjoja.

Tietojen yhdisteleminen onkin astrologian tärkein taito. Eli esimerkiksi Kuu toimii eri tavoilla eri huoneissa ja merkeissä. Kuu liittyy esimerkiksi tunne-elämään, joten merkit kuvailevat sitä. Kuu oinaassa kaipaa paljon vapautta ja jännitystä. Kuu kaksosessa viihtyy hyvin muiden ihmisten seurassa ja on utelias ja vilkas. Kuu neitsyessä on taas avulias ja huolehtivainen, mutta usein itsekriittinen.

Huone taas näyttää elämänalueen, jolla Kuu toimii vahvasti. Kuu 5. huoneessa nauttii lapsien kanssa touhuamisesta ja kuvaa luovaa tunne-energiaa. Kuu 6. huoneessa sen sijaan kiinnostuu usein terveydestä ja hyvinvoinnista sekä auttaa mielellään muita.

Kannattaa oman kartan lisäksi tehdä kartat muutamalle läheiselle ihmisille, ja tutkia niitä säännöllisesti, niin karttojen erityisominaisuudet tulevat tutuiksi.

Puuttuva palanen: aspektit astrologiassa

Viimeinen palanen astrologisessa palapelissä ovat aspektit. Ne kuvaavat erilaisia yhteyksiä taivaankappaleiden välillä. Osa on sopuisia, osa haastavia. Astrologian aspektit kuvaavat planeettojen energioiden yhteistyötä, tai sen puutetta. Nämä kontaktit näkyvät eri värisinä viivoina pyöreän kartan sisällä sekä omana taulukkonaan kartan alakulmassa (useimmissa kartoissa).

Yhtymä Yhtymä yhdistää kahden planeetan energiat. Se vaikuttaa voimakkaasti siihen kartan osaan, jossa se sijaitsee. Yhtymän energiaa voi verrata uudenkuun energiaan: se aloittaa ja käynnistää uusia asioita ja uuden syklin.

Neliö Neliö on harvoin helppo. Planeetat sijaitsevat silloin kolmen merkin eli 90 asteen päähän toisistaan. Neliö tuo esiin haasteita ja kuvaa usein asioita ja olosuhteita, joita on vaikea toteuttaa yhtä aikaa. Ne luovat myös usein perfektionismia.

Kolmio Kolmio on usein onnekas kuvio. Kolmiossa planeetat ovat neljän merkin tai 120 asteen etäisyydellä toisistaan, eli samassa elementissä. Silloin ne työskentelevät hyvin yhdessä ja tuovat esiin parhaita puoli toisistaan.

Oppositio Kun planeetat ovat oppositiossa, ne sijaitsevat vastakkaisilla puolilla karttaa, kuten Kuu ja Aurinko täydenkuun aikaan. Planeetat toisaalta täydentävät toisiaan, mutta voivat myös haastaa toisensa, eli opposition helppous tai vaikeus riippuu mukana olevista planeetoista sekä muista olosuhteista.

Sekstiili Sekstiili on näistä aspekteista miedoin. Se yhdistää planeetat lempeästi ja kannustavasti, eli tuo niistä esiin hyviä ja helppoja piirteitä. Vaatii kuitenkin valppautta saada sekstiilistä täysi hyöty.

UUTISKIRJE: Voit tilata täältä Taivaanmerkit-uutiskirjeen, jossa ilmestyy kuukausihoroskooppi ja ajankohtaista tietoa: Taivaanmerkit – astrologiaa ja horoskoopit (ck.page)