Merkurius perääntyy huhtikuussa 2024

Taas on se aika vuodesta, kun Merkurius perääntyy. Eikä siitä ole kuin muutama kuukausi, kun se perääntyi edellisen kerran. Merkuriuksen perääntyminen esitetään usein riesana, ja on se sitäkin, mutta siinä on myös hyviä puolia.

Tällä kertaa Merkurius perääntyy alkaen 2.4.2024 ja perääntyminen päättyy 26.4.2024. Merkurius peruuttaa oinaan lopusta 27 asteesta 15 asteeseen oinasta, eli perääntyminen vaikuttaa erityisesti planeettoihin ja huoneisiin oinaan merkin loppupuoliskolla.

Miksi Merkurius perääntyy?

Merkurius kiertää lähempänä Aurinkoa kuin maapallo. Sen vauhti on myös paljon nopeampi kuin meidän pallomme. Kun Merkurius etenee meistä katsottuna Auringon toisella puolella, sen liike näyttää etenevän väärään suuntaan. Kyse on tavallaan maapallon ja Merkuriuksen epätahtisuudesta Aurinkoa kiertäessä.

Planeetat eivät kuitenkaan peräänny kiusallaan. Mielestäni on paljon hedelmällisempää ajatella, että perääntyminen tarjoaa lepokauden normaaleista aktiviteeteista. Itse asiassa EI OLE normaalia, että yritämme paahtaa eteenpäin koko ajan täyttä vauhtia. Luonto on täynnä kaikenlaisia lepokausia. Myös me ihmiset tarvitsemme välillä taukoja ja palautumista. Planeettojen perääntymiset edustavat tällaisia rauhallisempia jaksoja.

Merkuriuksen perääntymisen vaikutukset

Merkuriuksen perääntyminen vaikuttaa yleisesti kommunikaatioon, liikenteeseen, ostoksiin ja joihinkin sosiaalisiin suhteisiin. Viestit voivat muuttua matkan varrella, ne katoavat tai ne ymmärretään väärin. Kannattaa ylipäänsä välttää tärkeitä päätöksiä tai kalliita hankintoja Merkuriuksen perääntyessä. Mieli voi muuttua myöhemmin tai kaikki faktat eivät ole vielä tiedossa.

Tällä kertaa Merkurius perääntyy oinaan merkissä, joten se vaikuttaa oinaisiin jossain määrin enemmän kuin muihin merkkeihin. Oinas liittyy itsenäisyyteen, oma-aloitteisuuteen, rohkeuteen ja uusiin alkuihin. Se edustaa villiä ja omapäistä kasvun energiaa. Siksi perääntyminen saattaa liittyä tavanomaisten viestintäongelmien lisäksi omien tavoitteiden kyseenalaistamiseen tai muuttamiseen. Tai löydät joitakin vanhoja puolia persoonallisuudestasi, jotain sellaista mitä olet jossain vaiheessa matkan varrella kadottanut.

Muistutan Merkuriuksen perääntymisestä myös uutiskirjeessä, liity viestilistalle: Taivaanmerkit – astrologiaa ja horoskoopit (ck.page)

Mitä hyötyä perääntymisestä voi olla?

Kun Merkurius perääntyy, tiedossa ei ole pelkästään ongelmia. Kausi voi tuoda myös ratkaisuja ja toisia mahdollisuuksia. Ihan uudet projektit eivät ole myötätuulessa, mutta vanhat projektit voivat saada lisää puhtia. Mikä tahansa menneisyyteen liittyvä toimii paremmin kuin uudet jutut. Ylipäänsä tämä on hyvä kausi edellisten kuukausien tapahtumien pohtimiseen ja suunnan tarkistamiseen.

Itse tapaan Merkuriuksen perääntyessä usein vanhoja ystäviä, mikä on todella mukavaa. Kannattaa silti ottaa rauhallisesti, jos mahdollista. Saatat myös löytää jotakin kadottamaasi, joko fyysisesti tai sielullisesti.

Ja jos olet tämän jakson aikana myöhässä jostakin, niin on hyvin mahdollista, että muilla on sama ongelma, jolloin siitä ei ole niin paljon haittaa kuin yleensä. Sama pätee viestintäongelmiin: sinulla ei ehkä ole aikaa lähettää jotakin meiliä, mutta toisella puolella ei olisi vielä aikaa lukea sitä. Universumin tasapainoa parhaimmillaan!

Monessa tilanteessa ei kuitenkaan ole mahdollista hidastaa tai ottaa vaan rauhallisesti, jolloin on paras vain mennä virran mukana, ja antaa asioiden järjestyä paremmalla ajalla.

Haluatko varautua ajoissa seuraavaan Merkuriuksen perääntymiseen? Liity Taivaanmerkit-sähköpostilistalle, jonne postaan kuukausihoroskooppeja sekä muita ajankohtaisia tiedotteita: Taivaanmerkit – astrologiaa ja horoskoopit (ck.page)

Tässä vanhassa blogijutussa kävin myös läpi perusteellisesti Merkuriuksen perääntymistä. Päivitän näitä juttuja aikanaan uudessa muodossa myös tänne kotisivulle: Taivaanmerkit: Merkurius perääntyy! 3 ongelmaa, 3 hyvää puolta ja muuta muistettavaa (liisantaivaanmerkit.blogspot.com)

Merkurius perääntyy huhtikuussa 2024, mikä voi sekoittaa asioita.

Kirjoittanut Liisa Elonheimo

Kirjoitan astrologiasta ja opetan erilaisia kursseja astrologiasta. Olen erityisen kiinnostunut eklipseistä eli auringon- ja kuunpimennyksistä sekä aurinkomerkkien astrologiasta.

Kirjoita kommentti